Ensimmäinen piirakka uunista ulos

Piirakat ovat aivan loistavia vierastarjottavia. Sen voi valmistaa etukäteen, sen kanssa voi tarjota niin teetä, kahvia kuin viiniä, salaatin kanssa siitä saa lounaan, kahvipöydässä se on makeiden leivonnaisten hyvä seuralainen ja mikä parasta: jokainen voi ottaa juuri niin ison palan kuin haluaa eikä tarvitse pipertää erikseen yksittäisiä tarjottavia. Erilaisia piirasohjeita ovat reseptikirjat väärällään, joten joka kerta voisi tehdä erilaisen, mutta useimmiten tulee turvauduttua luottopiirakkaohjeisiin.

Tämä Quiche Lorrainen ohje löytyi Valion Lämpimäisiä-kirjasta. Ohje on yksinkertaisimmillaan sitä ronskin reipasta ainekset sekaisin ja uuniin -kokkausta, jota Kiurunpesän keittiössä harrastetaan. Ensimmäisen kerran tein tätä varpajaisia varten, joten en päässyt sitä silloin itse maistamaan. Uunituore isukki kavereineen väitti, että piirakka oli hyvää, mutta pitihän sitä päästä maistamaan itsekin. Pitkän matkan takaa tulevat vieraat olivatkin hyvä syy pyöräyttää Quiche Lorraine uudelleen uuniin.

Valion ohjeella tehty Quiche Lorraine.

Quiche Lorraine
5–6 annosta

100 g        Valion Meijerivoita
2 dl           vehnäjauhoja
2 rkl          vettä
¼ tl           suolaa

Täyte:
150 g         savukinkkua
150 g         (3 dl) Valio Emmental-juustoraastetta
3                munaa
1 prk         (150 g) Valio Ranskankermaa
¼ tl           mustapippuria
1 dl            hienonnettua persiljaa
½              paprikaa kuutioina

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa uunivuoan pohja (halkaisija 27 cm) ja reunat taikinalla. Kuutioi savukinkku. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja sekoita seos vuokaan. Paista 200 asteessa noin 35 min.

Ohje: ***-
Quiche Lorraine on niin yksinkertainen ja selkeä piirakkaohje, että tätä on vaikea tumpelonkaan kokin mokata. No, sen verran menisin ohjetta parantelemaan, että kokemattomammalle antaisin vihjeen, että kannattaa ensin sekoittaa kananmunat ja ranskankerma sekaisin haarukalla tai vispilällä, ja sitten vasta lisätä täytteen muut ainekset joukkoon. Parasta on, että tämä on myös todella nopea tehdä, piirakka on noin vartissa valmis uuniin.

Tykkään Valion ohjeiden järkevästä raaka-aineiden käytöstä. Jos tarvitaan kermaa, niin sitä menee kaksi desiä eikä esimerkiksi 1,25 desiä, jolloin jääkaappiin jää pyörimään vajaa purkki kermaa, jota on pääsääntöisesti liian vähän, että sitä voisi hyödyntää mihinkään muuhun järkevästi. Sisäinen marttani ei tykkää raaka-aineiden tuhlaamisesta.

Lopputulos: ***-
Yksinkertainen on hyvää ja tämä Quiche Lorraine todistaa sen. Hyvistä perusraaka-aineista on vaikea saada muuta kuin maukasta ruokaa. Ehkä hieman lisää mehevyyttä tähän kaipaisin, mutta muuten oiva peruspiirakka.

Ekstra:
Valion Juusto&Viini -kirjassa (1998) on lähes vastaava Quiche Lorraine -ohje, joka eroaa hieman raaka-aineiltaan (ranskankerman sijasta laitetaan ruokakermaa ja vastaavaa). Juusto&Viini -kirjan ohje on hieman monisanaisempi ja olen sen jossain vaiheessa arvottanut kahdella kokin hatulla ja plussalla. Valion nettisivuilta löytyy muutama muukin versio Quiche Lorrainesta.

Kiurunpesän muutos:
Korvaan usein suolaisten piirakoiden pohjaan osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla tai laitan pelkkiä sämpyläjauhoja. Näin luon itselleni ainakin illuusion, että saan piirakasta terveellisemmän kuin vehnäjauhoilla. Sämpyläjauhopohja murenee ehkä hieman herkemmin, mutta on siinä vähän enemmän makuakin kuin pelkistä vehnäjauhoista tehdyssä pohjassa.

1 thoughts on “Ensimmäinen piirakka uunista ulos

  1. Päivitysilmoitus: Luottopiirakka nro 2 | Kiurunpesän keittiössä

Jätä kommentti